Hanna Anttila ympäristöterveydenhuollon johtajaksi Sastamalassa: Virkaan kahdeksan hakijaa
Valinta oli haastatteluryhmän esityksen mukainen.

Sastamalan kaupungintalo.
Sastamalassa on valittu ympäristöterveydenhuollon johtajan virkaan Hanna Anttila. Hakijoita oli yhteensä kahdeksan.
Virkaa tavoitelleista neljä haastateltiin. Soveltuvuusarviointi teetettiin kahdelle.
Haastatteluryhmä esitti, että virkaan valitaan Hanna Anttila. Hän on suorittanut hyvinvointiteknologian insinöörin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.
Päätöksen teki sosiaali- ja terveysjohtajan viransijainen Aleksi Saukkoriipi.
Ympäristöterveydenhuollon johtajan virka on uusi. Pitkäaikainen terveysvalvonnan johtaja Risto Ekonen on siirtymässä eläkkeelle.