Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huittinen ja Amanda Kotaja jatkamassa yhteistyötä vanhaan malliin

Uutiset

Kaupunki maksaa 4 000 euroa vuodessa ja menestyksen mukaan tulosbonuksia.

Amanda Kotaja

Amanda Kotaja. Kuva: Harri Kapustamäki, Paralympiakomitea/KIHU

Yhteistyö Huittisten kaupungin ja ratakelaaja Amanda Kotajan välillä on saamassa jatkoa. Osapuolet ovat neuvotelleet asiasta.

Sopimuksen on tarkoitus olla edelleen arvoltaan 8 000 euroa kahdelta vuodelta. Kaupunki siis maksaa 4 000 euroa vuodessa.

Tulosbonuksia tilitetään lisäksi menestyksen mukaisesti. Paralympialaisten kultamitali tuo 2 000 euroa sekä hopea tai pronssi tuhat euroa. Maailmanmestaruuskilpailujen ulkoratojen mitalisijoituksen arvo on tuhat euroa. EM-kilpailujen ulkoratojen mitalisijoituksesta maksetaan 500 euroa.

Kaupungin logo näkyy Amanda Kotajan urheilupaidassa ja -takissa. Hän tulee vieraaksi kolme kertaa vuodessa kaupungin järjestämään tilaisuuteen. Kotaja tekee vuodessa kuusi some-päivitystä, joihin liittyy positiivisesti Huittisten kaupunki. Kaupungilla on oikeus käyttää hänen nimeään ja kuvaansa markkinointi- ja tiedotusmateriaaleissaan.

Asia on kaupunginhallituksen päätettävänä.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: