Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Virkatodistuksen saa nopeimmillaan parissa päivässä, Sastamalan ja Punkalaitumen seurakunnat liittyivät aluekeskusrekisteriin vuoden alussa

Uutiset

Viiveet onnistuttu karsimaan.

Kivikirkko, harmaakivikirkko

Kirkko. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Viiveet virkatodistusten toimituksissa on onnistuttu karsimaan. Jonoutumista syntyi järjestelmäuudistuksen yhteydessä.

Virkatodistusten laatiminen keskitettiin viiteentoista kirkon aluekeskusrekisteriin. Aiemmin sukuselvitykset on joutunut tilaamaan erikseen jokaisesta seurakunnasta, jossa vainaja on ollut kirjoilla.

Esimerkiksi Sastamalan ja Punkalaitumen seurakunnat ovat kuuluneet Tampereen aluekeskusrekisteriin kuluvan vuoden. Sukuselvitysten toimitukset kestivät alkuun 6-7 viikkoa.

"Muutos on parantanut ja nopeuttanut asiakaspalvelua, sillä nykyisin asiakas saa koko tarvittavan todistuspaketin samalla kertaa", kertoo rekisterijohtaja Sanna Heickell Kirkkohallituksesta.

Virkatodistuksen saaminen kestää tällä hetkellä parista päivästä muutamaan viikkoon.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: