Lapsille ja nuorille etsitään tukihenkilöitä Pirkanmaalla

Uutiset

Mukaan toivotaan erityisesti miehiä.

Lapset, hyppy

Lapset. Kuva: Pixabay

Pirkanmaalla koulutetaan uusia tukihenkilöitä lapsille ja nuorille. Mukaan etsitään erityisesti miehiä.

Vapaaehtoiset ovat turvallisia ja pitkäjänteisiä aikuisia, joilla on oma elämä tasapainossa. He tapaavat 7-17-vuotiasta lasta tai nuorta säännöllisesti yhteisen tekemisen parissa.

"Tukihenkilöksi toivotaan aikuista, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella, tutustua erilaisiin harrastuksiin, käydä elokuvissa ja uimahallissa, tai vaikka saada apua läksyihin. Etenkin miehiä tarvittaisiin mukaan toimintaan. Tälläkin hetkellä tukihenkilöjonossa on paljon poikia, jotka ovat odottaneet yli vuoden juuri miespuolista tukihenkilöä", kertoo tukihenkilötoiminnasta vastaava sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes.

Koulutukset järjestetään huhtikuussa. Lisää tietoa on Pirkanmaan hyvinvointialueen kotisivuilla.

· · · · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat