Sunnuntai 13.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan ja Huittisten keskustojen vetovoimaa lisätään tiedolla johtamisella

Uutiset

Joutsenten reitille syntyy uusia hankkeita.

Huittinen

Huittinen.

Leader Joutsenten reitin hallitus puolsi yhdeksän hankkeen rahoitusta. Kuusi hylättiin.

Käsiteltävänä oli yksitoista uutta hakemusta ja neljä aiemmin pöydälle jätettyä.

Lisäksi hyväksyttiin neljä nuorison ja kolme senioreiden hanketta.

Uusia hankkeita Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella

Elinvoimaa ja vetovoimaa

Sastamalan ja Huittisten keskustaajamien elinvoimaa ja vetovoimaisuutta lisätään tiedolla johtamisen avulla Satakunnan ammattikorkeakoulun hankkeessa. Keskustaajamien hiljentyminen kaupan ja palveluiden keskittyessä verkkoon ja valtateiden varsiin on valtakunnallinen ilmiö. Esimerkiksi tapahtumilla on tärkeä rooli vetovoimaisuuden edistämisessä. Alueiden välisessä hankkeessa on mukana myös Naantali Varsinais-Suomesta.

Huittisten Läntinen pienviljelijäyhdistys korjaa investointihankkeessaan valtatien 2 varressa sijaitsevan Länsipirtin katon. Kylätalo on kylän asukkaiden käytössä kokoontumisiin ja juhlien järjestämiseen. Sataopisto järjestää talolla naisten ja miesten kuntopiirejä.

Uusia yrityksiä ja palveluja

Jussi Välimäki Sastamalasta selvittää yrittäjäksi ryhtymistä omistajanvaihdostuella. Suuri osa maamme maaseutuyrityksistä on sukupolvenvaihdostilanteessa lähivuosien aikana.

Huittisissa toimivan Veviralin käynnistystuella aloittaa uusi, innovatiivinen digi- ja somemarkkinoinnin yritys. Palveluihin kuuluvat muun muassa sisällöntuotanto, sosiaalisen median strateginen suunnittelu ja markkinoinnin kehityskeskustelut.

Nuoriso-Leader-hankkeissa nuorten yrittäjyyttä ja liikuntaa

4H-yritys MilApu Sastamalassa investoi käsitöiden tekemiseen.

Talikkotiimi Junior järjestää hevosharrastustapahtuman Yllätysten Yössä Sastamalan Keikyässä.

4H-yritys K&R Renkaidenvaihto hankkii tarvikkeet rengaspalveluun Punkalaitumella.

Punkalaitumen yhteiskoulun oppilaskunta hankkii liikuntavälineitä, kuten esimerkiksi pesäpalloräpylöitä, edistämään lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.

Seniorit parantavat kylätalon palveluja

Rekikosken Kyläyhdistys Huittisissa hankkii kylätalolle taulutelevision.

Puollettujen yleishyödyllisten ja yrityshankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 317 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 64 prosenttia. Viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus.

Nuoriso-Leader-hankkeiden yhteenlaskettu tuki on 3 200 euroa ja Seniori-Leader-hankkeiden 1 965 euroa.

Luvuissa ovat mukana hankkeet Joutsenten reitin koko alueelta, eli Sastamalan, Huittisten ja Punkalaitumen lisäksi myös Hämeenkyröstä.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: