Maanantai 19.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan ja Huittisten halkova valtatie 12 osaksi Eurooppatietä: Vahvistaa turvallisuutta, huoltovarmuutta ja taloutta

Uutiset

Muutos näkyy kyltityksessä.

Valtatie 12

Valtatie 12

Halki Sastamalan ja Huittisten vievä valtatie 12 on tulossa Eurooppatie 16:n osaksi. Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmä on osaltaan hyväksynyt esityksen.

"E16-tien jatkaminen Suomeen vahvistaa liikennejärjestelmämme roolia osana länsimaista järjestelmää", sanoo liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne. "Tämä avaus on täysin uusi ja vahvistaa Suomen turvallisuutta, huoltovarmuutta ja taloutta. Muutos tiivistää yhteistyötä Ruotsin kanssa entisestään", hän jatkaa.

Valtatie 12 kulkee Rauman ja Kouvolan välillä. Nykyisellään Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen vievään Eurooppatie 16:een liitetään myös valtatie 15 Kouvolan ja Kotkan Mussalon välillä.

Näkyvä muutos valtatiellä 12 on kyltitys. Se merkitään kansallisen numeroinnin ohella uudella E16-numeroinnilla.

Eurooppatiet ovat Euroopan valtioita yhdistäviä ja maiden rajat ylittäviä kansainväliseen E-tieverkkoon kuuluvia teitä. Ne määritellään kansainvälisistä pääliikenneväylistä tehdyssä eurooppalaisessa sopimuksessa.

Muutokset hyväksytään, jos valtiot eivät vastusta niitä puolen vuoden kuluessa.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: