Keskiviikko 23.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti

Uutiset

Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.

Kokemäenjoki, Keikyä, Karausvuori

Kokemäenjokivarren maisemaa Keikyässä.

Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä. Kevättulvien ennakoidaan jäävän vähäisiksi.

Vetenä tulleet sateet ovat kerryttäneet järviin runsaasti vettä. Suurten säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksien alentamiselle ei kuitenkaan ole yhtä suurta tarvetta kuin aikaisemmin.

Tavanomaisina talvina esimerkiksi Rautavedellä ja Kulovedellä on tehty tilaa kevään sulamisvesille. Vedenkorkeutta on laskettu useilla kymmenillä senteillä.

"Leuto talvi aiheutti sen, että lumet sulivat useaan otteeseen, eikä lunta päässyt kertymään suuria määriä", sanoo vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta. "Sulamisen takia juoksutuksia säännösteltiin järvillä ajankohtaan nähden keskimääräistä enemmän", hän jatkaa.

Pirkanmaalla maaperä on märkää. Pohjaveden korkeus on keskiarvoa suurempi.

"Näissä olosuhteissa sateet valuvat nopeasti maaperästä vesistöihin ja voivat aiheuttaa nopeata vedenkorkeuden nousua järvissä ja virtaamien kasvua joissa. Vesi ei imeydy märkään maaperään, vaan se valuu maanpintaa pitkin kulkeutuen vesistöihin", kertoo vesitalousasiantuntija Nina Parviola.

Kokemäenjokeen lopulta laskevien Näsijärven ja Pyhäjärven uudet säännöstelyluvat mahdollistavat joustavan vedenkorkeuden säännöstelyn.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: