Narvantien kevyen liikenteen väylä ja katuvalot olleet esillä neuvotteluissa ELY-keskuksen kanssa
Tarve nostettiin esiin valtuustoaloitteessa kaksi vuotta sitten.

Kaisa Ylimäki. Kuva: Sastamalan kaupungin nettilähetys

Narvantie.
Sastamalassa on esitetty kevyen liikenteen väylän ja katuvalaistuksen jatkamista Narvantiellä. Asiasta teki kaksi vuotta sitten valtuustoaloitteen sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä.
Narvantietä luonnehditaan kapeaksi ja mutkaiseksi. Asuntoalueet ovat kasvaneet ja kasvavat. Tiellä kulkee niin koululaisia kuin lenkkeilijöitäkin. Autoliikenne on lisääntynyt.
Aloite on teknisessä toimessa valmisteltavana. Asia on ollut esillä ELY-keskuksen ja kaupungin edustajien välisissä neuvotteluissa.
"Varsinkin syksyn pimeänä aikana reitillä liikkumisesta on tullut erittäin vaarallista", totesi aloitteen valtuustossa esitellyt Kaisa Ylimäki (sd.).
Kevyen liikenteen väylän ja valaistuksen jatkamista esitettiin Huiskonkadulta Tampereentielle mahdollisimman pian.