Pirkanmaan liitto juhlii sunnuntaina eli Pirkan päivänä maakunnallisen yhteistoiminnan 50-vuotisjuhlaa Tampere-talossa. Juhlapuhujaksi tilaisuuteen saapuu pääministeri Paavo Lipponen. Tilaisuudessa julkistetaan seitsemättä kertaa jaettava Pirkanmaa-palkinto sekä professori Raimo Seppälän kirjoittama maakunnallisen yhteistoiminnan 50-vuotishistoriikki. Vuonna 1999 Pirkanmaa-palkinto myönnettiin Tyrvään seurakunnalle.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.