Kuluvan vuoden tasoristeysonnettomuuksien määrä nousi viikonvaihteessa kahteenkymmeneen. Viikonloppuna sattui neljä onnettomuutta, joissa menehtyi yhteensä kolme ihmistä. Vuonna 2002 tasoristeysturmia tilastoitiin 42. Niissä menehtyi neljä ja loukkaantui yhdeksän henkilöä. Tyypillistä viime vuoden tasoristeysonnettomuuksille oli, että ne sattuivat rataosilla, joiden junaliikenne on melko vähäistä tai nopeus pieni.
Kaikkiaan Suomen radoilla on lähes 5000 tasoristeystä. Puomein tai varoituslaittein varustettuja tasoristeyksiä on runsaat 900 eli yli 4000 tasoristeystä on ilman varoituslaitteita. Liikenne- ja viestintäministeriön laatiman turvallisuusohjelman tavoitteena on poistaa vuoden 2015 loppuun mennessä 1100 tasoristeystä.