Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mies komensi 13-vuotiaan juoppokuskiksi Köyliössä

Uutiset

Hätäkeskus sai perjantaina iltapäivällä Köyliössä sivulliselta ilmoituksen, jonka mukaan selkeästi alaikäinen poika oli tuonut voimakkaasti päihtyneen miehen henkilöautolla Ristolassa sijaitsevalle huoltamon baarille.

Hätäkeskus sai perjantaina iltapäivällä puoli kolmen aikoihin Köyliössä sivulliselta ilmoituksen, jonka mukaan selkeästi alaikäinen poika oli tuonut voimakkaasti päihtyneen miehen henkilöautolla Ristolassa sijaitsevalle huoltamon baarille. Mies oli mennyt baariin sisään ja poika oli jatkanut matkaansa autolla.

Poliisi tavoitti auton kuljettajineen lähempänä Kepolaa. Alustavissa tutkimuksissa on selvinnyt, että keski-ikäinen mies oli kuljettanut ensin autonsa Köyliönjärven jäälle. Tämän jälkeen 13-vuotias nuorukainen oli ajanut autolla ensin jäällä ja toinen poika oli kyydissätakapenkillä. Jossakin vaiheessa mies oli vaatinut poikaa kuljettamaan autoa yleisellä tiellä ja Ristolan baariin. Vastusteluistaan huolimatta nuorukainen oli kyydinnyt miehen pyydettyyn paikkaan.

Keski-ikäistä miestä epäillään muun muassa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kulkuneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: