Ympäristöministeriö ja Museovirasto ovat julkaisseet Rakennusperintömme -kirjan. Rakennustieto Oy:n kustantama teos kertoo rakennetun kulttuuriympäristömme monimuotoisuudesta, sen syntyhistoriasta ja nykypäivästä. Mukana on sekä kansallisia rakennusmuistomerkkejä että arjesta tuttuja kohteita. Tiesitkö esimerkiksi, että 1920-luvulla Suomessa rakennettiin vuosittain jopa 200 uutta kansakoulua? Kirjan on toimittanut Lauri Putkonen.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Bussiyhteydet Kiikoisista heikkenevät, valtatien vuorot Tampereen ja Porin välillä loppuvat
Kommentoi
Taustalla ovat vähäiset matkustajamäärät.
Pintavesien lämpötilan nousu näyttää taittuneen, Liekovedessä ja Houhajärvessä ei havaittu sinilevää
Omia havaintojaan voi kuka vain ilmoittaa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään palveluun.
Tuttuja teatterilaisia rooleissa, elokuvaa filmattiin Sastamalassa: Peltipurkkiunelmia katsottavana YouTubessa
Kerännyt netissä tuhansia katselukertoja.
Luteita havaittu ja torjuttu Taysin päivystyksessä
Alkuperä ei ole suoraan jäljitettävissä.
Seuraava:
Netissä paikallisuutisia kuudesta osoitteesta
Edellinen:
Lauttakylän lukio edustamaan Suomea Euroscola-kokouksessa