Vammalassa paikallislehtien yleisönosastoilla ahkerasti esitelty ajatus Puistokadun ja Marttilankadun yksisuuntaistamisesta on vakavasti mietittävänä. Hankkeesta on jo laadittu alustava ideasuunnitelma, joka tehtiin yleisölle tutuksi tiistaina.
Puistokadun ja Marttilankadun yksisuuntaistaminen huomattiin hyväksi ajatukseksi, kun kadut kaukolämpöverkkotöiden vuoksi ovat vuorollaan olleet yksisuuntaisia. Pysyvää yksisuuntaistamista on perusteltu muun muassa sillä, että kaupungin keskustaan saataisiin enemmän tilaa kevyelle liikenteelle ja autojen pysäköinnille.
Tiistai-illan tilaisuudessa Vammalan vanhan kaupungintalon juhlasalissa alustavaa ideasuunnitelmaa esitteli Tieliikelaitoksen ryhmäpäällikkö Ari Vandell.