
Säännöstelypato. Kuva: Jami Aho
Pirkanmaalla on aloitettu laaja patojen kartoitus. Tarkastelussa ovat myös muut rakenteet, jotka voivat vaikuttaa kalojen liikkumiseen, virtaamiin ja vedenkorkeuksiin.
"Vielä viisitoista vuotta sitten tiedot vesistöjen rakenteista olivat ainoastaan paperisina arkistojen kätköissä. Ensimmäinen kartoitustyö tehtiin jo vuonna 2009, jolloin saatiin kartoitettua reilusti toistasataa rakennetta ja sähköistettiin hyvin pieni osa arkistosta", kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid.
Arkistojen seulomisen lisäksi tehdään virtavesien varrella maastokartoituksia koko maakunnan laajuisesti. Käynneillä kuvataan löytyvät rakenteet ja kirjataan niiden tiedot ylös sekä yksittäisissä tapauksissa haastatellaan omistajaa tai käyttäjää.
"Teknisiä tietoja ovat esimerkiksi rakenteen koko, kunto, säädeltävyys ja kalankulkumahdollisuus", luettelee vesitaloussuunnittelija Niko Nurhonen.
Kartoitus palvelee monia tarkoituksia. Tuloksia hyödynnetään vesilain valvonnassa, vesien tilan arvioimisessa ja vesien tilaa edistävien hankkeiden suunnittelussa.