Torstai 21.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Valtuusto halusi pitää sairaalaosastot lomakauden läpi auki Sastamalassa, paikkoja kuitenkin saatetaan joutua karsimaan

Uutiset

Sijaisten saatavuudessa suuria haasteita.

Vammala, terveyskeskus

Pääterveysasema Vammalassa.

Sastamalassa saatetaan joutua sulkemaan lomakaudella osa sairaalaosastojen paikoista. Taustalla on henkilöstön riittävyyden turvaaminen.

Kuluvan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä esitettiin yhden sairaalaosaston sulkua kesäksi. Valtuusto kuitenkin päätti, että sairaalaosastot pidetään auki. Tähän myös myönnettiin määräraha.

Viranhaltijoiden valmistelun mukaan erityisesti sijaisten saatavuudessa ja sitä kautta henkilöstön riittävyydessä on suuria haasteita. Ne korostuvat erityisesti lomakaudella.

Terveyskeskussairaalan kaikki osastot pyritään pitämään valtuuston päätöksen mukaisesti auki koko lomakauden ajan. Henkilöstötilanteen niin vaatiessa on kuitenkin mahdollista, että osa paikoista suljetaan henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi.

Punkalaitumen terveysaseman on määrä olla kiinni 6.6.-3.7. ja Mouhijärven terveysaseman 18.7.-4.9. sekä perheneuvolan 11.-29.7. Päivätoiminta pidettäisiin suljettuna Sastamalassa 27.6.-14.8. ja Punkalaitumella 4.-31.7. Toimintakeskuksen on tarkoitus olla tauolla 4.-31.7.

Sulkuja voi tulla lisää ja suunniteltujen pituuksia saatetaan muuttaa, mikäli henkilöstöä ei ole riittävästi käytettävissä. Eri toiminnoissa painopiste on kiireellisten palvelutarpeiden täyttämisessä.

Asia on yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltävänä.

·

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: