Lällykeskiviikko

Mikä kiire sinulla on? Hetki sitten olit jotain uutta, nyt olet jo katoamassa. Sinun lähtösi näkyy järven pinnalla viileänä tuulen henkäyksenä. Se näkyy kellastuvina lehtinä ja pitenevinä iltoina. Sumuiset aamut ovat sinun jäähyväisheilautuksesi. Viipyisit vielä hetken. Kesä.

Tuuli puissa soi, vanha mies kulkee tiellä toistaen sanaa moi. Mies puhuu sekavia; hänellä ei ole yhtään kaveria. Vanhat ystävät ovat jo lähteneet teille tietämättömille. Hän yksin on, onneton. Tuuli kovenee, miehen vauhti hiljenee. Kylmä viima pysäyttää miehen, nyt hän joutui aika liemeen. Miehellä päällään vain ohut kesätakki, päästäkin puuttuu lämmin lakki. Tuuli iskee miehen maahan, lapset nauraa räkättävät häntä. Mies on lopussa, ei jaksa enää edes nousta. Siihen jäi valkopartainen mies, kylmän viiman tappama. Viimeinen lämpö miehestä kaikkosi, lämmin sydän kylmeni.

Sängyt on sijoitettu symmetrisesti toisiaan vasten. Sängyillä makaa kaksi vanhaa ja vakavaa ja tiukkaa ja ainutlaatuista ja riitaista ihmistä. Edellisenä iltana sattunut pieni riita puhkesi ärhäkkään, sotaisaan riehuntaan, jossa valkotäpläinen koira oli hengenvaarassa. Kaikki alkoi juupas-eipäs -riidasta. Aika kuluu hitaasti. Kirjan sivut tuntuvat raskailta kääntää; ne ovat kuin tiiliskiviä. Kirjaa on vaikea lukea. Kirja tuntuu oudolta ja etäiseltä. Ajatukset lentää liihottavat asiasta toiseen ja asiasta toiseen. Olo on kuin tunkiolla. Millään ei ole väliä. Haluaisi vain olla. Radiosta kuuluu musiikkia. Rainer Friman laulaa Olen onnellinen. Mukavan rauhallinen tempo. Ajatukset siirtyvät taas eiliseen riitaan. Tulikohan tehtyä typerästi? Täytyisikö pyytää anteeksi? Olo on kurja ja raskas. Ei saa henkeä. Täytyykö pyytää anteeksi? Apua! Koira tuijottaa tyhjyyteen. Se ajattelee. Se ei näytä todelliselta. Se on päälle liimatun näköinen, kuvamanipulaatio. Se on vieras avaruudesta! Valo. Ikkunoista kajastaa valo. Valo, joka on kirkas. Valo, joka tuo turvallisuuden ja vaarallisuuden tunteen. Onko kyseessä ufojen sieppaus? Ollaanko Taivaan Porteilla, Paratiisissa? Valo... Nyt pakottaa. On annettava anteeksi. Minä olen syypää. "Anteeksi, olen pahoillani". Molemmat sanoivat sen yht'aikaa. Suu menee messingille. Kaikki on taas hyvin. Sota on ohi, ketään ei kärsinyt fyysisesti. Aurinko paistaa, suorastaan hekumoi. Koira on ajatuksissaan. Vanha pari lukee kirjaa. Sängyt on sijoitettu symmetrisesti. Matka on

Aika kiiruhtaa, kun sen toivoisi matelevan. Mutta kun sen toivoisi pysähtyvän, niin silloin se juoksee. Aika nurinkurista.

Katselen hiljaa heinäkuun ensimmäiseen yöhön. Peltojen päällä leijuu sumua. Koskiperhoset leikkivät ilmassa. Nämä ovat niitä hyviä hetkiä. Suljen silmät ja toivon kellon pysähtyvän. Se ei pysähdy, hetki häviää.

Soita, jos et pääse tulemaan. Odota huomiseen, jos et uskalla. Paina tekstisi kunnolla. Uunoile aina lauantaisin. Lipsuta tikkaria tunteikkaasti. Iloitse veromätkyistä. Rakasta itseäsi, mutta älä liikaa. Uskalla tehdä päätöksiä. Lukiolainen on helppo nakki. Esko on miesten mies. Sijoitat vain, jos sinulla ei ole rahaa.

Nuoruus on elämän kevät. Menikö se jo? Älä huoli, elämän kevät voi olla joka kevät. Tunnistat elämän kevään kutkuttavasta tunteesta huutaa koko maailmalle: "Se oli elämäni kevät!" Kevät on kasvun aikaa. Niinpä koko elämä voi olla yhtä kevättä, kun muistat ihmetellä ympäristöä aistit avoimina. Niin kuin silloin keväällä katselit lumikinoksen sulamista, kuuntelit lintujen konserttia ja tunsit lempeän tuulahduksen hämärässä illassa.