Lauri Joona ajaa Kreikan MM-rallissa
Tiimejä odottavat haastavat soratiet ja helle.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Tiimejä odottavat haastavat soratiet ja helle.
Korjauksista ei ennakoitu aiheutuvan vesikatkoja.
Kohteena erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen.
Ilmoituksen mukaan se on "sulostuttanut kaupungin leikkipaikalla ihmistaimia jo viitisentoista vuotta".
Eniten lukeneet luokat saavat rahapalkinnot.
Megatrendien maailmaa paikallisten tekijöiden silmin.
Hidasliikkeinen matalapaine kulkee maamme yli.
Keikyässä reunapalteen poistamista, Sarkolan ja Tottijärven välillä päällystetään.
Asia tuotiin kokoukseen lisäpykälänä.
Uutta pintaa Raskalantielle ja kaupungin itäpuolella kevyen liikenteen väylälle.
Sopimus koskee rakennuspaikkaa Sylvään koulun tontilla.
Kaupungille tehtiin mukava määrä ehdotuksia.
Tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti Vexve Areenalla.
Painetta luovat kiinteistöjen peruskorjaukset.
Hälytyksiä oli noin 350.
Päävalmentaja oli tyytyväinen pelaajien otteisiin.
Jätti taakseen kovan tilastokärjen.
Kaupunki ei ole laatinut virallisia ohjeita.
Palvelu on syntynyt Suomen Kotiseutuliiton hankkeessa.
KKV:n mukaan äärimmäisen kiiretilanteen edellytykset eivät täyttyneet.
Osallistuu Challenge Cupiin, pyrkii CEV Cupiin.
ELY-keskuksen mukaan havainnot lisääntyvät yleensä juhannuksen jälkeen.
Kuljettaja kyyditsi kolmea alaikäistä matkustajaa.
Hoitaja tekee arvion ja tarvittaessa varaa ajan.
Lämpötila vaihtelee 15 ja 18 asteen välillä.