Katuvalot ja lämmitys säästölistalla Huittisissa
Energiasta aiotaan nipistää ensi vuoden loppuun.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Energiasta aiotaan nipistää ensi vuoden loppuun.
Alueiden välissä on 400 kilovoltin voimalinja ja kytkinasema.
Mahdollisuuksia punnitessa huomioidaan turvallisuus.
Päätösvaltaa delegoitu katu- ja puistomestarille.
Yhteiskuntaa kuulutetaan avuksi.
Olemassa olevien johtokatujen hyödyntäminen vähentää uuden maa-alan tarvetta.
Kotimainen tuotanto ei riitä kattamaan huippukulutusta pakkasjaksoilla.
Kolmesta viiteen voimalaa aiemmin kuuden sijaan.
Tavoitteena on, että tuotanto alkaisi vuonna 2027.
Kaupunki sai järjestelmästä kolme tarjousta.
Avustuksen sai yli 800 kotitaloutta.
Kysymyksiä mahdollisuus esittää.
Järjestelmiä selkeästi eniten omakotitaloissa.
Hyvät mahdollisuudet ratkaisujen kehittämiseen, tuotantoon ja jatkojalostamiseen.
Ympäristövaikutuksia arvioitu riittävästi, vuorovaikutus ollut hyvää.
Pari sataa pientuottajaa Carunan verkossa.
Aurinkopaneelien ostamista on harkinnut 27 prosenttia pirkanmaalaisista.
Ympäristöministeriö pyrkii vauhdittamaan tuulivoimarakentamista valtionavustuksella.