Työryhmä valmistelemaan kiinteistöstrategiaa Kokemäellä
Kokoonpanoon ollaan nimeämässä viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Kokoonpanoon ollaan nimeämässä viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.
Sinituote on laajentamassa tehdastaan.
Pakkasilla suoritettiin jäädytysajoa.
Maksuja on viimeksi nostettu vuoden 2018 alussa.
Tuulet voimistuvat.
Kirkkovaltuusto hyväksyi suunnitelmat.
Suomen ympäristökeskus muistuttaa, että kulkureitillä kirkasta teräsjäätä tulee olla vähintään 5-10 senttiä.
Säännöstelyillä järvillä on varauduttu jäädytysajon suorittamiseen.
Taustalla yleinen hintatason nousu ja kuntien talousnäkymät.
Helmi- ja huhtikuu olivat märkiä, toukokuu kuiva.
Kvadrantidien meteoriparvi on yksi vuoden näyttävimmistä.
Pilvisyys ajoittain haittasi havainnointia.
Satakunnassa työttömyys noussut lähes kaikissa pääammattiryhmissä.
Osallistuvaan budjetointiin käytetään 30 000 euroa.
Muutama vinkki alueeltamme.
Paukkujen varomaton tai virheellinen käyttö johtaa joka vuodenvaihde vahinkoihin ja vammoihin.
Lämpötila on selkeästi pakkasella.
Hälytyksiä tavanomainen määrä.
Lähes joka toisessa kodissa on kotimainen metsäkuusi.
Ihmisten pahoinvointi näkyi kotihälytyksinä ja itsetuhoisena toimintana.
Tilastokeskus on jälleen laskenut joulukertoimet.
Ovatko kaupat auki? Kulkevatko junat?
Tilastojen valossa virkavaltaa työllistävät muun muassa väkivalta ja liikenne.
Aloitustukea myönnettiin vain kahdeksalle.
Tiedot näkyvät kaikille aiheesta kiinnostuneille.