Kaksi kolmasosaa iäkkäimmistä ottanut influenssa- ja koronarokotteen Pirkanmaalla
Hyvinvointialueen mukaan rokottautua voi ja kannattaa edelleen.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Hyvinvointialueen mukaan rokottautua voi ja kannattaa edelleen.
Hyvinvointialue suosittelee riskiryhmäläisiä hakemaan rokotukset, jos niitä ei vielä ole otettu.
Rokotuskäyntejä voi tulla kaksi.
Ajanvaraus auki vuonna 1944 tai sitä ennen syntyneille.
Ensimmäisenä vuorossa ovat ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaat, säännöllisen kotihoidon asiakkaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset.
Vuodeosastot ovat kuormittuneita.
Palvelutuotannon kriittiset toiminnot pystytään turvaamaan.
Valtaosalla tauti on lieväoireinen.
Hyvinvointialue muistuttaa, että hengitystieinfektioiden leviämistä voi ehkäistä entuudestaan tutuilla tavoilla.
Jonoja pyritään purkamaan useilla paikkakunnilla.
Kiireetöntä toimintaa on vähennetty.
Kiireetöntä toimintaa joudutaan perumaan.
Uusia koronarokotteen tehosteannoksia jaetaan riskiryhmille samaan aikaan influenssarokotusten kanssa.
Myös muut hengitystieinfektiot ovat vähentyneet.
Kunnilla on mahdollisuus huolehtia laajemmasta maksamisesta silloiselle henkilöstölleen.
Hyvinvointialue maksaa palkkiot, mutta laskuttaa ne edelleen kunnilta ja kuntayhtymiltä.
Tautia on kuitenkin edelleen liikkeellä.
Koronatapaukset ovat vähentyneet.
Tapaukset ovat olleet selvässä laskussa.
Koronaa esiintyy edelleen.
Huittisille myönnettiin noin 640 000 euroa, Säkylälle noin 615 000 euroa ja Kokemäelle noin 575 000 euroa.
Asiasta päätettiin yhteiskokouksessa.
Asiasta päätti sairaanhoitopiirin ja kuntien rokotuskoordinaatioryhmä.
Yleisesti yksiköiden tautitilanne on pääsääntöisesti rauhoittumassa Satakunnassa.