Sastamalan kaupunki kielsi työmatkat ulkomaille ja suosittaa kättelystä pidättäytymistä
Koronaviruksen riskiä pyritään pienentämään.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Koronaviruksen riskiä pyritään pienentämään.
Varautuminen tilanteeseen on hallinnassa. Riskinä henkilöstöpula.
Jos epäilet tartuntaa, toimi näin.
Sairastuneen sisarus on kotikaranteenissa.
Epidemian todennäköisyys on pieni.
Epidemian etenemistä seurataan sairaanhoitopiireittäin.
Kannabiksen kokeileminen ja käyttäminen ovat lisääntyneet.
Sastamala ja Punkalaidun osallistuvat Omaolo-palvelun käyttöönottoon.
Esimerkiksi verenpainemittareita katoaa vuosittain useita.
Pirkanmaalla ja Satakunnassa influenssa-aktiivisuus on vielä ollut matalaa.
Tuhkarokolta suojaavan rokotteen rokotuskattavuus on pääosin hyvällä tasolla.
Marras-joulukuu on rokotusten sesonkiaikaa.
Epidemia voi olla todettua laajempi.
Rokotteiden eroavaisuudet ovat hämmentäneet.
Radonin keskiarvo oli Sastamalan kouluissa 46 becquereliä kuutiometrissä ilmaa, koko maassa lähes tuplasti.
Vammalan aluesairaalan psykiatriassa on vakuututtu siitä, että lähipalvelujen ja etäämmällä sijaitsevan sairaalan välillä tulee olla toimiva yhteistyömalli.
Viime viikolla Sataedun kaikissa toimipaikoissa tarjottiin opiskelijoille mahdollisuus aamupuuroon. Suosio yllätty Kokemäellä, jossa opiskelijat voivat jatkossa ostaa aamupuuron nimellisellä korvauksella.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu maalis-huhtikuussa kaksi tuoretta A-hepatiittitartuntaa, jotka eivät liity toisiinsa. Kummallakaan sairastuneella ei ole matkailutaustaa. Tapauksissa epäillään vahvasti yhteyttä ulkomaisiin pakastemarjoihin.
Influenssaepidemia kestää tavallisesti kahdesta kolmeen kuukautta.