Säpilän oikaisu-uoman rakentamiselle vihreä valo valtiolta
Vaihtoehtoista ratkaisua ei perustelujen mukaan ole.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Vaihtoehtoista ratkaisua ei perustelujen mukaan ole.
Osa suljetuista kevyen liikenteen väylistä on saatu käyttöön.
Lopulliset vaikutukset selviävät myöhemmin.
Viemäreiden toiminta on palautunut ennalleen.
Taustalla on säännösteltyjen järvien täyttyminen.
Jätevedenpuhdistamolta on jouduttu johtamaan jätevesiä suoraan vesistöön.
Poikkeustilanteissa tarvetta kasvattaa juoksutusta Kokemäenjoella.
Säännösteltyjen järvien juoksutuksia Kokemäenjokeen on kasvatettu alajuoksun tilanteen mukaisesti.
Pirkanmaan säännösteltyjen järvien juoksutuksia säädellään alajuoksun tulvatilanteiden tarpeiden mukaisesti.
Taajama sijoittuu Kokemäenjoen, Loimijoen ja Punkalaitumenjoen yhtymäkohtaan.
Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia.
Vammalasta on aiemmin tunnistettu alue, jolle tulvista aiheutuu vähäisempää vahinkoa kuin merkittävää.
Pirkanmaalla säännösteltyihin järviin on saatu tehtyä tilaa.
Huippu ajoittuu maaliskuun lopun ja huhtikuun puolivälin tienoille.
Tulvakeskuksen mukaan Loimijoen virtaama on ajankohdan tyypillisellä tasolla.