Saskyn hallintojohtajaksi Jukka Tapiola
Hakijoita oli 48.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Hakijoita oli 48.
Virkasuhde päättyy syyskuun lopussa.
Tehtävää hoidetaan sisäisin järjestelyin.
Aloitti viime syksynä Sastamalassa.
Tuija Ojala jää vuosilomalle.
Kaupunginhallitus päättää esityksestä valtuustolle.
Hakijoita yli 50.
Asia on esillä kunnanhallituksessa.
Virkaan valittiin Minna Keränen.
Valtuusto yhtyi kunnanhallituksen ja valintaryhmän näkemykseen.
Virkaan on vahvoilla Tiina Pelkonen.
Antanut virkaan suostumuksensa.
Tuomiokapituli totesi kelpoiseksi.
Viran hakuaikaa jatkettiin.
Kelpoisuusehtona on ylempi tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemusta julkisesta hallinnosta ja taloudesta.
Toiminut muun muassa Kokemäen kaupunginjohtajana ja Köyliön hallintojohtajana.
Kolme pätevää haastateltiin.
Viisi haastateltiin.
Hakijoita oli yksi.
Seurakuntalaiset valitsevat äänestämällä.
Virkaa tavoittelevien joukossa ovat Nina Kivi ja Markus Ojakoski.
Hakijoita oli kaksikymmentä.
Virkaan oli yksitoista hakijaa.
Virkaan esitetään Katja Törröstä.
Päätöksen teki valtuusto.