"Prum-ta-ta prum", kuului Hirvilahden keskustan raitilta. Kuoppalan kaupasta tallustaneiden mummojen katseet nousivat. Ääni lähestyi. Hetken kuluttua näkyviin ilmestyi tossumopo. Kulkupelin päällä istui aikuinen mies.
Mopo viiletti raittia eteenpäin. Putputtava ääni melkein katosi kuuluvista, kunnes jarrujen kirskauksen jälkeen alkoi taas voimistua. Mies oli kääntänyt ympäri. Mopoilija kurvasi Kuoppalan kaupan pihaan. Liikkeen edustalla seisoi muutama eläkeläisukko. Mopoilija otti kypärän päästään. "Päivää! Mistähän löytäisin kunnanjohtaja Seija Niemen?" mies tiedusteli. Ennen kuin ukot ehtivät suutaan aukaista, vastasi kauempana seisoskellut liikuntatoimensihteeri Pirkko Mäki: "Kunnanjohtaja on virastotalolla." Mäki oli juuri jatkamassa, että kunnanjohtaja on kylläkin Keijo, mutta siinä vaiheessa mopomies oli jo poistunut paikalta.
Pieni menopeli kaartoi kunnanviraston pihalle. Mopomies marssi sisään ja kysyi vastaanottovirkailijalta Niemen työhuoneen sijaintia. "Tuolla yläkerroksessa. Portailta suoraan eteenpäin on ovi", vastaanottotäti opasti. "Mutta kunnanjohtaja on nyt varattu", hän jatkoi. "Vai niin", tuumasi mopomies ja marssi rappuset ylös.
Yläkerrassa mustaan ajoasuun pukeutunut hahmo nappasi kunnanjohtajan oven auki. "Aikuinen nainen sä oot", mies alkoi laulaa. Kunnanjohtaja Keijo Niemi katsoi suu auki tulijaa. Mopomies lauloi vielä eteenpäin ja totesi lopuksi: "Hyvää syntymäpäivää, rakas Seija. Tämän tervehdyksen tarjosi ystävyyskunnan väki."
Mopomiehen lähdettyä Niemi tarttui kunnanviraston keskusradion mikrofoniin ja alkoi huutaa: "Nyt joku soittaa pian ja mieluummin heti sinne Påddakurstedin kuntaan ja korostaa niille, että olen Keijo enkä Seija. En halua enää yhtään kiharrinta joululahjaksi, en hajuvettä tuliaisiksi enkä laulavia miehiä syntymäpäivääni juhlistamaan."
