Fiske lastaa vähäiset kimpsunsa veneeseen ja on juuri lähtemäisillään, kun neiti Sieppinen juoksee rantaan.

"Herra Fiske, odottakaa!" rääkyy vanhapiika. "Hyvä, että olit vielä täällä. Luin tuossa juuri kommuunitalon virallista kirjaa ja – uskokaa tai älkää – sen mukaan minun on suudeltava teitä", höpöttää Sieppinen hieman hengästyneenä. "Kylläpä teillä on oudot tavat. No, olkoon menneeksi. Poikamiestähän tässä tavallaan jo ollaan", vastaa Fiske rehevästi.

Neiti Sieppinen ottaa kulmalliset silmälasit pois päästään ja katsoo Fiskeä suoraan silmiin. Tulipunaiset huulet lähestyvät päättäväisesti ronskin miehen huulia. Fiske koskettaa Sieppisen sileää, pehmeää ihoa ja tunnelataus purkautuu intohimoiseen suudelmaan.

"Kylläpä vastapotkittujen työntekijöiden kelpaa", vitsailee Fiske. "Niin, olit lähes yhtä hyvä kuin meidän viikinki. Öh, siis meidän…" Sieppinen alkaa änkyttää. "Nyt Sieppinen kerrot kuka tai mikä tämä viikinki on? Antaa tulla!" tivaa Fiske. "Ti-tiedän vain etunimen. Viikingin etunimi on Aulis!", vastaa Sieppinen hieman pelokkaana.

Fiske ei voinut olla uskoa korviaan. Ystävyys Auliksen kanssa olikin ollut pelkkää lorua. Fiske laskee veneen vesille. "Nähdään, Sieppinen. Minä lähden Fisurantaan. Teresa voi olla vaarassa", heittää Fiske.