Hirvilahden kunnanjohtaja Keijo Niemi istui työhuoneessaan ja tuijotti seinää. Miehen selän takana olevan ikkunan toisella puolella kiiruhti ihmisiä. Joku oli menossa kirjastoon, toinen taas kauppaan. Niemi ei hulinasta välittänyt, sillä hän oli hieman pettynyt. "Ne luottamushenkilöt. Aina ne pilaavat minun suunnitelmani. Pitääkin sellainen joukkio olla vaivoina", kunnanjohtaja mutisi. Niemen silmät harhailivat seinillä, kunnes pysähtyivät ilmoitustaululle ripustettuun postikorttiin. Pahvinpala oli tuonut hyvän ystävän lomaterveiset Lontoosta.

Postikortissa oli kuva kuuluisasta Madame Tussaudin vahakabinetista. "Va-ha-ka-bi-net-ti", Keijo Niemi tavasi hiljaa mielessään. "Sehän se on! Miksen tätä aiemmin keksinyt!" Niemi kiljahteli yksinään niin tohkeissaan, että ääni lopputavujen kohdalla kohosi falsettiin. Hän tarttui puhelimeen ja kutsui kunnaninsinöörin luokseen. "Ja tulekin nopeasti. Aika alkoi nyt ja loppuu pian, joten kinttua toisen eteen", kunnanjohtaja mesoi luuriin.

Insinööri pyrähti Niemen huoneeseen parissa minuutissa. "Tässä on kuva malliksi. Hanki vahaa ja ala muovata. Aikaa on huomisaamuun", kunnanjohtaja supisi hämmästyneen insinöörin korvaan. "Enhän minä ole mikään taiteilija", insinööri änkytti vastaan. "Opettele olemaan", vastasi kunnanjohtaja.

Seuraavana aamuna Keijo Niemen huoneen neuvottelupöydän ääressä kunnanjohtajan itsensä seurana istuivat vahasta muovaillut kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Ruippala. "Tämä se vasta on sujuvaa neuvottelua", Niemi myhäili. "Mennään, Anneli, seuraavaan asiaan. Ja insinööri ottaa kuvan todisteeksi, jos Hurjanen ja Ruippala jostain syystä eivät muista olleensa tässä neuvottelussa", kunnanjohtaja antoi ohjeita.