Aurinkoinen kevätpäivä häikäisi Hirvilahden raitilla. Meno oli tuttuun tapaan rauhallista: eläkeläismummot taapersivat kohti Reijo Kuoppalan kauppaa ja koululaiset elämöivät Hipulan koulun pihassa. Virastotalolla sen sijaan ajateltiin ankarasti ajankohtaisia asioita.
Kunnanjohtaja Keijo Niemi istui tavarantäyteisessä huoneessaan. Niemi oli virastotalon väen keskuudessa tunnettu sairaalloisesta keräilyvimmastaan. Erityisesti kunnanjohtaja rakasti itämaista tyylisuuntaa edustavia esineitä ja 70-luvun räikeitä sisustuselementtejä. Keijo Niemen huone olikin perin mielenkiintoinen paikka. Kunnanjohtajalla ei kuitenkaan ollut nyt aikaa miettiä laavalamppuja tai mattojen kuoseja. Niemen korviin nimittäin oli kantautunut huolestuttava viesti naapurikaupunkien väeltä: Kukkaniitty ja Hönttinen suunnittelivat yhteisen jääkiekkokentän rakentamista rajalleen. "Ja Hirvilahdelle ei hankkeesta ole virallisesti hiiskuttu mitään!" Niemi jyrisi itsekseen. Kunnanjohtaja oli hieman kateellinen. "Ehkä minäkin haluaisin luistelemaan uudelle kentälle."
Kukkaniityn Sanomien ahkera toimitussihteeri Ilpo Ojala oli ollut ensimmäinen, joka informoi Keijo Niemeä naapurikaupunkien hankkeesta. "Mitä mieltä kunnanjohtaja on tulevasta jääkiekkokentästä?" Ojala oli supsuttanut Niemen korvaan eräänä päivänä. "Sehän on hyvä asia. Oikein hienoa. Mielenkiinnolla seuraamme hankkeen edistymistä täältä Hirvilahden vinkkelistä", totesi täysin ulapalla ollut kunnanjohtaja. Samat sanat Ilpo Ojala painoi lehteen otsikolla: "Hirvilahden Niemi seuraa tyytyväisenä kenttähanketta".
Kun Keijo Niemelle viimein selvisi, mitä Ojala oli tarkoittanut, kutsui kunnanjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaana Juippalan kiireesti luokseen. Niemi määräsi Juippalan soittamaan välittömästi valtuuston puheenjohtaja Anneli Hurjaselle ja Kukkaniityn Sanomien Ojalalle. "Annatte sellaisen vähän katkeranpenseän lausunnon. Jos vaikka saisimme myötätuntoa", evästi Keijo Niemi Hurjasta ja Juippalaa. Yhdessä naiset sitten kommentoivat Ojalalle naapurikaupunkien jääkiekkokenttähanketta. "Talvethan ovat nykyään kovin leutoja. Ei täällä Hirvilahdellakaan tahdo oikein pysyä kentät jäässä, niin miten sitten muka tuolla muutaman kilometrin päässä. Taitaa vesittyä koko hanke", Juippala ja Hurjanen maalailivat Ojalalle, joka kiltisti kirjasi kaiken muistiin.
Parin päivän päästä Kukkaniityn Sanomat otsikoi: "Hirvilahden ladyt katkerina – Taitaa vesittyä koko kenttähanke". Kunnanjohtaja Keijo Niemi silmäili lehteä ja hieroi tyytyväisenä käsiään yhteen. "Hyvä haastattelu. Nyt vain odotellaan puhelua Kukkaniitystä tai Hönttisistä."