"Öh, ei tämä ainakaan mikään Rolex ole", kikattaa Liisa Saarenketo vaivalloisesti. "Anteeksi, täytyy mennä", hän jatkaa. "Mikä hänelle tuli?" miettii Waterberg itsekseen ja kiiruhtaa Liisan perään.

"Suo anteeksi, Liisa, mutta mitä erikoista tuossa kellossa on? Mitä Saarenketo tarkoitti?" vänkkää Waterberg Saarenkedon leskeltä.
"Hyvä on, mutta ei täällä. Liikaa yleisöä. Tulkaa minun luokseni… sanotaan kello kahdeksan huomenillalla. D'accord?"
"Öh, oui oui, mademoiselle", änkyttää Waterberg. "En ole oikein kielimiehiä."

Pippalot eivät ota päättyäkseen, mutta Waterberg päättää singahtaa peiton alle. Kiitos hyttysten, Waterberg kierii sängyllä ja rapsuttaa pistoskohtia. Kello soi. "Uskomatonta", tuhisee Waterberg aamunkankeana. "Teillä ei ole oleskelulupaa täällä. Painukaa takaisin rajan taakse!" mesoaa kenraali hyttysille.
Ovikello soi. "Herra kenraali. Kenraali Waterberg, kello on jo kymmentä vaille kahdeksan. Pitäkää kiirettä", huutaa ylijohtaja Mustikkajoki ovelta.
"Ei sinun tarvitse enää minua herroitella eikä teititellä. Itse asiassa sinä olet nyt pomoni", valistaa Waterberg.
"Niinkö?" hämmästelee Mustikkajoki ja muljauttaa ohimennen silmiään.

Mustikkajoen – tai oikeammin Varusvarikon – punainen Lada pärisee tienposkessa. Waterberg hyppää hanttimiehen istuimelle.
"Varo lyömästä sitä ovea liian lujaa kiinni tai…" hätääntyy Mustikkajoki mutta liian myöhään. Hanttimiehen oven saranat laukeavat ja ovi kolahtaa asfaltille.
"Eipähän tule matkalla kuuma", vitsailee Waterberg ja heittää oven takapenkille.

"Hyvät herrat, tulkaa sisään", vastaanottaa Liisa Saarenketo vieraat ovella.
"Siitä kellosta…", siirtyy Waterberg heti asiaan.
"Tämän kellon on tehnyt ruotsalainen eli mieheni iso-iso-iso-iso-isoisä. Huomaatko nuo kiiltävät osat viisareiden päissä? Ne ovat timantteja. Niillä pärjään taloudellisesti loppuelämäni", paljastaa Liisa.
"Ohoh", hämmästelee Waterberg.
"Onko tuon kellon näyttämä aikakin ruotsalainen?" ihmettelee Mustikkajoki.

Waterbergia ja Liisaa hymyilyttää.
"Kuppi teetä?"