Mies puutarhassa -kirjoitussarja sai alkunsa paperi-Sopulin sivuilla neljä vuotta sitten. Siitä lähtien olen joka kesä kirjoitellut kolumneja puutarhasetänä.

Sarjan punainen lanka on jalostunut vuosien varrella. Parina ensimmäisenä kesänä harrastin ihan oikeasti viljelyä ja koska olen epäviherpeukalo, riitti lukijoille hauskaa kerrottavaa. Viime vuonna en kaikkien onneksi varsinaisesti kylvänyt mitään, mutta kerroin ajankohtaisista asioista ne jotenkin puutarhaan rinnastaen.

Ja miksi kerroin tuon kaiken sinulle? Siksi, että olen istunut hyvin kauan tietokoneen edessä ja pohtinut, mitä kirjoittaisin maanantaina ilmestyvälle Mies puutarhassa -palstalle. Ideoita ei oikein syntynyt, joten aloin tutkia arkistoja.

“Siemenet ovat olleet maassa pian neljä viikkoa. Itämisajaksi luvattiin pari viikkoa, mutta taimet nousivat maasta jo pari päivää kylvön jälkeen. Sitten koko homma onkin ollut seis”. Noin lohdullisesti alkoi viljelykesäni vuonna 1998. “Tällä hetkellä kauhukuvani on nalkuttava muija istutusten laidalla kertomassa miten päin puukeppi kuuluu työntää maahan ja miten narut on asetettava kulkemaan lopullisessa asetelmassa”, kirjoitin hieman myöhemmin samana suvena. Silloin rehuillani oli mittaa jo niin paljon, että ne olisivat tarvinneet tukemista. “Sunnuntaina hakkasin puunoksista oikein kunnon huterat tukikepit ruiskaunokeille ja virittelin narut väliin”, kerroin parin viikon kuluttua. “Uusi nousu on siemenissä”, tiesin 8. elokuuta. Sellainen oli puutarhasedän ensimmäinen kesä.