"Huh, huh", huokaisi Kukkaniityn kaupunginjohtaja Reija Kulkkonen ja suoristi hameensa helmaa. Peilistä katsoivat hikiset kasvot. Kulkkonen tempaisi veskastaan nenäliinan ja pyyhki otsansa kuivaksi.
Kaupunginjohtaja Kulkkonen odotti vieraita yritysmaailmasta. Kyläilemään oli tulossa Kukkaniityn kauppa Oy:n pääjohtaja Raimo Niilakka-Korpinen. Vierailun taustalla oli Kukkaniityn kauppa Oy:n melkein torpedoitu kauppahanke. Niilakka-Korpisen firma halusi laajentaa liiketoimintaansa ja rakentaa kaupunkiin ketjun kolmannen puodin. Siinä sivussa Kukkaniittyyn ilmestyisi muutama uusi työpaikka, kasa veroeuroja ja kaupunkikuva kohentuisi.
Kukkaniityn kauppa Oy:n lupapaperit uudelle puodille olivat olleet vetämässä jo vuodesta miekka ja kivi. Kukkaniityn taantumuksellisten yhteislistan valtuustoryhmä kuitenkin oli päättänyt, ettei kaupunkiin ole suotavaa enää luoda uutta liiketoimintaa. Ihan vain periaatteesta.
Taantumuksellisilla oli muutama ohjenuora, jotka tulivat kukkaniittyläisille tutuiksi jo edellisissä kunnallisvaaleissa. Yhteislistan vaalilauseet olivat olivat: "taantumus on kehityksen synonyymi", "kateus on kaiken hyvän alku ja juuri", "ympäri tyhjäkäydään", "jos en minä, niin ei muutkaan". Ryhmäkokousten aluksi taantumukselliset tiettävästi hoilasivat muutaman kerran Maija Vilkkumaan Ei-kappaleen kertosäettä: "Mä sanon viimeisen sanani ja se on ei…"
Kulkkonen havahtui. "Niilakka-Korpinen tulee hetkenä minä hyvänsä. Miten selitän hänelle taantumuksellisten viimeisimmän vedon?" kaupunginjohtaja pohti itsekseen. Taantumukselliset olivat nimittäin löytäneet aiotulta kaupan tontilta jukkapalmun, minkä vuoksi kaupan rakennustöiden valmistelut jouduttiin keskeyttämään. Lienee sattumaa, mutta tiettävästi taantumuksellisten puheenjohtajan vaimon kukkapöydältä on mystisesti kadonnut jukkapalmu puoli viikkoa sitten ja sihteerin lapio on multainen. Taantumuksellisten valtuustoryhmä kiistää kaiken.
