Pirkanmaalla lähdetään selvittämään kuntien valmiuksia sähköisen asioinnin kehittämiseen ja sen edellyttämien palveluntuottamisprosessien läpikäymiseen. Samalla kartoitetaan mahdollisuuksia tehdä kehittämistoimintaa kuntien yhteistyönä.
Pirkanmaan liitto on käynnistänyt prosessin kuntajohtajien evästyksellä. Pirkanmaan liitto järjestää kesän aikana sarjan toimialakohtaisia seminaareja, joissa esitellään eri toimialoihin liittyviä kehittämisesimerkkejä ja pyritään teemoitetun keskustelun ja ryhmätöiden avulla määrittelemään potentiaalisia kehittämiskohteita. Ohjelman valmistelee Oy Media Tampere Ltd. Tuloksena odotetaan syntyvän ehdotuksia kehittämishankkeista.
Aihe on ajankohtainen sekä kuntien tuottamien palvelujen laadun että tuotannollisen tehokkuuden kannalta ja liittyy yhtä hyvin kansallisen kuin maakunnallisen tietoyhteiskuntaohjelman toteuttamiseen. Samanaikainen maakunnallisen laajakaistastrategian laatiminen tehostaa tietoyhteiskunnan perusrakennetta ja luo pohjaa uusien sovellusten käyttöönotolle.