Maanantai 10.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kaikki päättyy aikanaan 1/3

Tavallinen Nieminen

On tavallinen maanantai-ilta. Talonmies Nieminen on totuttautunut luuttuamaan kerrostalon rappusia arki-iltaisin – aamu-uninen kun on. Ja mukavaahan se on antaa luutun laulaa, kun rapun yksinäiset mummot ja papat kerääntyvät Niemisen ympärille juoruamaan Pihakujan 7:n ympäristön tapahtumista. Esimerkiksi juuri hetki sitten viidennen kerroksen Seppo tiesi kertoa, että kadun toisella puolella olevassa omakotitalossa on palanut keittiön valo yötä päivää. Kolmannen kerroksen Liisa vahvisti Sepon bongauksen ja epäili, että jotain laitonta siellä on meneillään. Liisa oli soittamassa jo poliisille, mutta Nieminen rauhoitteli yksinasujaa. Liisa laski luurin, kun Nieminen lupasi myös seuraavansa omakotitalo-mysteeriä.

Niemisen illan siivousurakka oli vihdoin valmis. Kello näytti iltakymmentä. Nieminen löntysti omaan yksiöönsä ja istahti keittiön penkille. Aamulehteä havitellessaan Nieminen kurkisti ikkunasta ja vilkaisi mysteeristä omakotitaloa. Valoi paloi, mutta ketään ei näkynyt. Outoa.

Jatkuu ensi viikolla.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: