On tavallinen maanantaiaamu. Talonmies Nieminen on totuttautunut luuttuamaan kerrostalon rappusia aamuisin. Unikin varmaan maittaisi, mutta aamun aviisin jakaja kolisuttaa viiden maissa siihen malliin, että soppakattilat keittiön kaapeissa kolisevat. Tosin mukavaahan se on antaa luutun laulaa aamuisin, kun raput ovat autioina. Ei ylimääräisiä häiriötekijöitä ja siivoaminen sujuu reippaasti.

Nieminen saa aamun siivousurakan vihdoinkin valmiiksi. Hän löntystää omaa yksiöönsä kohti ja törmää viidennen kerroksen Seppoon, joka raskaasti hengittäen astelee portaita alaspäin. Seppo kertoo ohimennen Niemiselle vastapään omakotitalon alati palavasta keittiön valosta. Nieminen ei asiasta juurikaan innostu, mutta lupaa seurata tilannetta, kun kolmannen kerroksen Liisakin on kuuleman mukaan asiasta erittäin huolissaan.

Nieminen poimii päivän postin eteisestä ja istahtaa keittiön penkille syvän huokauksen kera. Postia selatessaan Nieminen kurkistaa ikkunasta ja vilkaisee mysteeristä omakotitaloa. On keskipäivä ja talon valo palaa, mutta ketään ei näy. Outoa.

Jatkuu ensi viikolla.