Sata vuotta kiikkalaisen toisinajattelijan syntymästä
Kiikkalainen Tuure Junnila oli pankkimies, kansanedustaja ja ministeri, joka muistetaan Kekkosen ulkopoliittisen linjan, kommunismin ja Neuvostoliiton arvostelijana.
Kiikkalaisen Tuure Junnilan syntymästä on tänään sata vuotta. Junnila oli pankkimies, taloustieteilijä ja kokoomuspoliitikko, joka muistetaan Urho Kekkosen ulkopoliittisen linjan, kommunismin ja Neuvostoliiton arvostelijana.
Ylioppilaaksi Tuure Junnila kirjoitti Tyrvään Yhteiskoulusta vuonna 1930. Tohtoriksi hän väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 1945. Uransa Junnila teki eri pankkien johtotehtävissä, kansantaloustieteen dosenttina, kansanedustajana ja valtiovarainministerinä.
Tuure Junnila määritteli itsensä toisinajattelevaksi. Hän puolusti vapaata markkinataloutta ja arvosteli idän suuntaan painottuvaa ulkopolitiikkaa.
Viime syksynä Tuure Junnilasta ilmestyi elämäkerta. Teoksen kirjoittanut filosofian tohtori ja historiantutkija Petri Nummivuori oli keväällä mukana Tuure Junnila -seminaarissa Ellivuoressa. Sastamalan Kokoomuksen ja Pirkanmaan Kokoomuksen järjestämässä seminaarissa keskustelivat myös kokoomuksen kansanedustajat Arto Satonen ja Pertti Salolainen sekä Tuure Junnilan poika Heikki Junnila.