Sunnuntai 16.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kemira vähentää Sastamalasta 20 työpaikkaa

Uutiset

Palvelukeskuksen perustaminen Puolaan vähentää Kemiran Sastamalan toimipaikalta 20 työpaikkaa ensi vuoden loppuun mennessä.

Kemiran EMEA-alueen liiketoimintaa tukevan palvelukeskuksen perustamista koskeneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiö perustaa Gdanskiin Puolaan palvelukeskuksen, johon keskitetään nykyisin useille eri toimipaikoille hajaantuneita tukitoimintoja.

Palvelukeskuksen perustamisen myötä Kemira vähentää Sastamalasta 20 toimihenkilöä. Yhteensä työsuhteita päättyy eri toimipaikoilla 50. Henkilöstövaikutukset sisältävät määräaikaisten työsuhteiden päättymisiä, eläkejärjestelyjä sekä irtisanomisia. Kemira tukee irtisanottavia työntekijöitä tarjoamalla muun muassa uudelleensijoittumispalveluja, joiden tavoitteena on tukea työllistymistä ja uudelleen kouluttautumista.

Työsuhteet tullaan päättämään vaiheittain palvelukeskushankkeen etenemisen mukaan ensi vuoden loppuun mennessä. Neuvottelujen alussa arvioitiin, että tukifunktioiden uudelleenorganisoinnin henkilöstövaikutukset Suomessa kohdistuisivat noin 80 työntekijän tehtäviin.

Gdansk valittiin uuden palvelukeskuksen paikaksi siellä jo sijaitsevan palvelukeskusten infrastruktuurin, kustannustason sekä osaavan työvoiman saatavuuden perusteella.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: