Torstai 21.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huittisten hallitus vähällä ottaa päivystyspäätöksen käsittelyynsä

Uutiset

Maanantai-iltana kokoontunut Huittisten kaupunginhallitus oli vähällä ottaa käsittelyynsä perusturvalautakunnan päätöksen terveyskeskuksen ilta- ja viikonloppupäivystyksen lopettamisesta. Hallitus päätti äänin 5-4 olla käyttämättä otto-oikeutta.

Keskustelun kuluessa Simo Riuttamäki (ps.) esitti Pekka Kankaanpään (vas.) ja Susanna Visurin (ps.) kannattamana, että kaupunginhallitus käyttää otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan pykälään koskien terveyskeskuksen ilta- ja viikonloppupäivystyksen lopettamista.

Äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Aimo Lepistö (kesk.), Outi Kontio (kok.), Jari Maine (kok.), Asko Ritakallio (kesk.) ja Helena Manninen (kesk.). Simo Riuttamäen esitystä kannatti Riuttamäen, Kankaanpään ja Visurin lisäksi Aila Hänninen (sd.).

· ·

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: