Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Hesburger tulossa Säkylään

Uutiset

Säkylään on tulossa Hesburgerin hampurilaisravintola. Kunnanhallitus saa tonttikaupan hyväksyttäväkseen maanantaina.

Säkylään on tulossa Hesburgerin hampurilaisravintola. Kunnanhallitus saa tonttikaupan hyväksyttäväkseen maanantaina.

Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti ja Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää ovat neuvotelleet kaupasta, jolla yhtiön omistukseen siirtyy 3 400 neliön tontti kiertoliittymän vierestä Palomiehentiellä. Kauppahinta on 35 000 euroa.

Varatoimitusjohtaja Jari Vuoti uskoo, että uudella liikepaikalla Hesburger tulee tavoittamaan kokonaan uusia asiakkaita. "Me Hesburgerilla olemme erityisen iloisia siitä, että meidän on mahdollista tulla näin hyvälle liikepaikalle Säkylään. Tuleva ravintolamme tavoittaa jatkossa hienosti Säkylän keskustan palveluja käyttävät säkyläläiset, Säkyläntiellä liikkujat sekä Säkylän varusmiehet ja varuskunnassa työskentelevät", sanoo Vuoti.

Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää kertoo tonttikaupan edistävän merkittävällä tavalla Säkylän liikealueen rakentumista ja vahvistavan edelleen liikealueen vetovoimaa.

Säkylän kunta ja Hesburger ovat sopineet kaupan ehdoista. Kunnanhallituksen hyväksyttäväksi kauppa tulee maanantaina.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: