Arto Satonen vaatii ammushuollon turvaamista
Nykyisen tykistön kanssa yhteensopivia ammuksia valmistetaan vain Patrian Sastamalan toimipaikalla.
Kokoomuksen kansanedustajat Arto Satonen ja Pauli Kiuru peräävät ammushuollon turvaamista. Kansanedustajat ovat jättäneet ministerille vastattavaksi kysymyksen siitä, kuinka hallitus aikoo varmistaa tykistön toimivuuden maanpuolustuksen turvaamiseksi myös jatkossa.
Nykyisen tykistön kanssa yhteensopivia ammuksia valmistetaan vain Patrian Sastamalan toimipaikalla. "Käytännössä ammusten tilaamisen päättäminen johtaisi Patrian toiminnan loppumiseen Sastamalassa, eikä kukaan enää jatkossa tuottaisi tykistölle sopivia ammuksia", sanoo Arto Satonen.
Uusien yhteensopivien ammustyyppien kehittely vie vuosia, eikä takuita sopivan ammustyypin löytämisestä ole kenelläkään.
"Säästöpaineiden alla täytyy kuitenkin pystyä turvaamaan maanpuolustus kriisitilanteiden varalta, eikä kotimaista puolustusteknologiaa voida päästää loppumaan yhdelläkään maanpuolustuksen kannalta kriittisellä osiolla", Arto Satonen ja Pauli Kiuru toteavat.