Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lukuviikolla kirjallisia kohtaamisia Sastamalassa ja Huittisissa

Uutiset

Tällä viikolla vietetään Lukuviikkoa. Sastamalassa Pukstaavissa kirjastokortti on pääsylippu ja Huittisissa voi vaikkapa nauttia humoristisista teksteistä aikuisten satutunnilla.

Tällä viikolla vietetään Lukuviikkoa.

Sastamalassa Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja kirjasto juhlivat lukemisen teemaviikkoa yhteisesti. Museokäynnille pääsee kirjastokorttia vilauttamalla.

"Istahda runouden pariin ohikulkumatkallasi, viivähdä kirjan historiassa tai tutustu satuhahmojen ystäväkirjoihin. Nuoremmille kävijöille suosittelemme myös Salapoliisikierrosta yläkerran näyttelytilassa", vinkkaa Pukstaavin tiedottaja Pama Alavilo.

Lukuviikon kunniaksi Äetsän kirjastossa on kahvipannu kuumana maanantaina.

Huittisissa Lukuviikkoon on koottu monia tapahtumia. Esimerkiksi maanantaina kello 13.30 kaupungintalon aulassa aikuisten satutunnilla kuullaan humoristisia tekstejä. Tiistaina kello 18 pääkirjastossa runoilija Pauli Karmala kulkee runojensa kanssa läpi elämän ja kuoleman. Perjantaina kello 18 Perjantaipaussissa kuvataiteilija, kuvittaja Matti Laine kertoo taiteestaan.

Lukukeskuksen järjestämän Lukuviikon teemana on Kohtaamispaikkana kirja.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: