Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

KATSO VIDEO – Kaikun hauskanpito jatkuu rakastamalla ruttuiseksi

Uutiset

Viime vuonna Suomea valloittaneen Kesäkaikun tarina on saanut tarttuvaa jatkoa.

Viime vuonna Suomea valloittaneen Kesäkaikun tarina on saanut tarttuvaa jatkoa.

Vammalasta kotoisin oleva laulaja Eveliina Määttä ja muutamassa vuodessa vammalalaistunut musiikintekijä Miikka Kerkkänen ovat julkaisseet Kaikkuna biisin Rakastaa ruttuiseksi. Kerkkäsen kirjoittama uusi laulu vie Kesäkaikun tarinaa eteenpäin ja on Kesäkaikun tavoin saanut myös mainion videon.

"Rakastaa ruttuiseksi koettiin jo ensimmäisestä demotuksesta luontevaksi tarinan jatko-osaksi", kertoo Eveliina Määttä. Uusikin video on monelle netinkäyttäjälle Kroupista tutun Ville Kankareen kädenjälkeä.

Video on kuvattu Sastamalassa. "Tällä kertaa päädyimme kuvaamaan Vammalassa juurikin talvisaikaan kauniiden maisemien vuoksi", kertoo Määttä.

Kuten Kesäkaikunkin kohdalla, tekijät kokevat oikeanlaisen huumorin tavoittamiseksi videon kiinteäksi osaksi kappaletta. "Vaikka toimiihan biisi erilläänkin suloisten sanoitusten ansiosta", Eveliina Määttä miettii.

"Alusta alkaen oli sellainen ajatus, että lähtötilanteesta olisi hauska muuttaa meidän sukupuoliroolit niin sanotusti toisinpäin. Videolla siis pappa tiskaa, luuttuaa, kutoo ja pitää taloa pystyssä, kun taas mummo katsoo rennosti V8-autolehteä ja korjaa rollaattoria haarukalla – heh", hän kuvailee.

Videon mummon eli Eveliina Määtän miestä esittää Antti Kerosuo. Vanhusmaskeerauksesta vastaa Määtän ystävä Katra Solopuro.

"Eihän meillä vieläkään ole levy-yhtiötä takanamme. Edelleen tekeminen lähtee omasta hauskanpidosta", kuittaa Määttä utelut mahdollisesta albumista.

KATSO MYÖS: Kaikku valloittaa kesä-Suomea (9.6.2013)

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: