Nuoret havahtuivat meteliin ja pakenivat palavasta asemasta Eurassa
Nukkumassa olleet nuoret huomasivat terassin olevan kauttaaltaan tulessa ja pakenivat. Kaksi kissaa kuoli tulipalossa. Terassilla oli tupakoitu illan ja yön aikana, mutta tumpit oli laitettu astiaan.
Eurassa paloi Kiukaisten vanha asemarakennus sunnuntaina aamulla.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta puoli kahdeksan aikaan. Palokunnan saapuessa rakennuksen pihan puoleinen terassi oli tulessa kivijalasta kattoon.
Vanhassa asemarakennuksessa asui nelihenkinen perhe. Palon syttyessä kotona oli talon tytär viiden muun alta parikymppisen kaverinsa kanssa. Omistajapariskunta ei ollut paikalla.
Nuoret olivat menneet nukkumaan varhain aamulla. Yksi nuorista oli kuitenkin havahtunut terassilta kuuluvaan meteliin ja ulko-oven avattuaan todennut terassin olevan täysin tulessa.
Nuoret pääsivät palavasta rakennuksesta ulos junaradan puoleisen sisäänkäynnin kautta. He kertoivat tupakoineensa rakennuksen terassilla illan ja yön aikana, mutta tumpit oli laitettu lasiastiaan ja vanhaan pallogrilliin.
Päivystävän palomestarin mukaan rakennus pitää purkaa kivijalkaan saakka. Sisätiloista ei ollut pelastettavissa mitään. Talon tytär kertoi poliisille, että palavaan rakennukseen jäi myös kaksi talon lemmikkikissaa.
Nuoret kuljetettiin Satakunnan keskussairaalaan mahdollisten savukaasujen hengittämisen vuoksi.
Hirsinen asemarakennus oli peräisin 1800-luvun lopulta.