Talousvaikeuksissa Kokemäellä olevalle jäähallille kaupungin apua
Kokemäki on lähdössä turvaamaan jäähallin toimintaa maksamalla kaukolämpö- ja vesimaksut.
Kokemäen kaupunki on lähdössä turvaamaan jäähallin toimintaa maksamalla hallin kaukolämpö- ja vesimaksut kuluvalla kaudella.
Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksessa jäähallia pyörittävällä Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:llä on ongelmia maksuvalmiuden kanssa. Ne ovat kehittyneet usean vuoden aikana.
Kaupungin konserniyhtiöihin kuuluva Kokemäen Lämpö Oy on ilmoittanut, että kaukolämmön toimittaminen jäähalliin lakkaa, mikäli yhtiö ei suoriudu maksuvelvoitteistaan.
Kokemäen kaupunki on Sydän-Satakunnan Urheiluhallien suurin osakkeenomistaja. Yhtiökokous päätti torstaina kaupungin esityksestä, että yhtiö hakeutuu välittömästi yrityssaneeraukseen.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki avustaa Sydän-Satakunnan Urheiluhalleja toukokuun loppuun saakka korkeintaan 15 000 eurolla. Käytännössä kaupunki maksaisi yhtiön puolesta jäähallin kaukolämpö- ja vesimaksut.
Avustuksen maksamista perustellaan kaupungin kokonaisedulla. Näin jäähallin toiminta voi jatkua tavanomaisesti.
Vastaavalla tavalla kaupunki avusti yhtiötä viime kaudella kaupunginjohtajan päätöksellä noin 8 750 eurolla.