Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Veneseurue joutui veteen Sastamalassa – Markus Tuomiselle tunnustus hyvästä toiminnasta

Uutiset

Pirkanmaan pelastuslaitos huomioi onnettomuuksissa hyvin toimineita kansalaisia.

Pirkanmaan pelastuslaitos on huomioinut onnettomuuksissa hyvin toimineita kansalaisia. Yksi tunnustuksen saaneista on Markus Tuominen. Hän auttoi Sastamalassa veden varaan joutunutta seuruetta.

Onnettomuus sattui 12. kesäkuuta Rautavedellä. Kolme henkilöä oli liikkeellä veneellä, joka haukkasi vettä ja kaatui. Vesiskootterilla lähistöllä ollut Markus Tuominen tuli varmistamaan, että kaikki pysyvät pinnalla. Hän toi yhden henkilön rantaan ennen pelastuslaitoksen saapumista. Kaksi muuta kannattelivat itseään veneen reunasta.

Pirkanmaan pelastuslaitos haluaa huomioimisella tuoda esille kansalaisten omatoimisen toiminnan tärkeyden erilaisissa onnettomuuksissa. Ensitoimiin pystyvät vaikuttamaan vain paikalla olevat.

Kahvitilaisuuteen oli kutsuttu kahdeksan henkilöä. He olivat toimineet neuvokkaasti seitsemässä onnettomuudessa Pirkanmaalla.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: