Taiteelle ja kulttuurille apurahoja Sastamalassa – Tuki mm. taideprojektille kaupunkiympäristössä ja leluverstaalle
Lautakunta myönsi 5 000 euroa.

Jussi Syren And The Groundbreakers. Kuva: Yake Nurminen
Sastamala tukee taiteellista työskentelyä taiteen ja kulttuurin apurahoilla.
Rinnakkaiset saa tuhat euroa taideprojektin toteuttamiseen kaupunkiympäristössä. Työryhmään kuuluvat Henri Ijäs, Kati Juurikka, Kimmo Kamsula, Reetta Partanen ja Heidi Piippo.
Jussi Syren And The Groundbreakers tekee esiintymismatkan Yhdysvaltoihin. Tarkoitukseen myönnettiin 750 euroa.
Kai Ruohonen on perustamassa leluverstaan. Apuraha on suuruudeltaan 700 euroa.
Yhteensä sivistyslautakunta myönsi 5 000 euroa.
Taiteen ja kulttuurin apurahat
Kuvataide
Mesin Naomi, taiteellinen työskentely kuvataiteilijana ja kirjailijana, 250 e
Moilanen Hannu, työskentelyapuraha paikalliskuvien digitointiin, 500 e
Lampinen Anu-Riikka, koulutus ja taiteellinen työskentely, 250 e
Oksano Roosa, taiteellinen työskentely ja näyttelyn järjestäminen, 400 e
Ristolainen Sanna, taiteellinen työskentely ja kouluttautuminen, 400 e
Virtanen Ari, näyttelyn järjestäminen, 500 e
Rinnakkaiset, taideprojektin toteuttaminen Sastamalan kaupunkiympäristössä, 1 000 e
Musiikki
Syrén Jussi, Jussi Syren And The Groundbreakers -yhtyeen esiintymismatka Yhdysvaltoihin, 750 e
Kädentaidot
Ruohonen Kai, leluverstaan perustaminen Sastamalaan, 700 e
Elokuva
Salo Jarmo, taiteellinen työskentely, 250 e