Torstai 21.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Rajoitukset kiristyvät Sastamalassa ja Punkalaitumella: Avi valmistelee tiloja koskevaa päätöstä Pirkanmaalle

Uutiset

Toiminta järjestettävä siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Korona, näyte

Korona. Kuva: Paula Pasanen, Tays

Sastamalassa ja Punkalaitumella koronan vuoksi asetetut rajoitukset kiristyvät. Aluehallintovirasto valmistelee Pirkanmaalle uutta määräystä.

Tartuntatautilakiin perustuva päätös koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, esimerkiksi kauppoja, kirjastoja, museoita, teattereita ja urheilupaikkoja. Toiminta on järjestettävä siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi henkilömäärän rajoittamista, porrastamisia ja paikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä. Vaihtoehtona on koronapassin käyttäminen.

Urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettäviä tiloja päätös koskee henkilömäärästä riippumatta. Näitä ovat esimerkiksi kuntosalit, sisäliikuntatilat ja saunat. Muiden tilojen osalta sitä on noudatettava yli kymmenen henkilön sisätiloissa ja yli viidenkymmenen henkilön ulkotiloissa.

Avi antaa määräyksen kuluvalla viikolla. Se tulee voimaan maanantaina 13. joulukuuta.

· ·

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: