Sastamalassa osittainen kuunpimennys jäänee pilvien taakse
Syvimmillään noin kahdeksan prosenttia Kuun pinnasta on tummunut.
Osittainen kuunpimennys tapahtuu varhain keskiviikkona. Katselijoiden harmiksi sääennusteen mukaan Sastamalassa on pilvistä.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo, että pimennys käynnistyy kello 3.41 heikosti havaittavalla puolivarjovaiheella. Kuun pinta alkaa tummua selvästi kello 5.13 osittaisen vaiheen alkaessa. Syvimmillään pimennys on kello 5.44. Tällöin noin kahdeksan prosenttia Kuun pinnasta on tummunut.
Pimennystä seuratessa voi havaita myös planeettoja. Saturnus laskee horisonttiin Kuun edellä ja näkyy sen alapuolella melko himmeänä, tähtimäisenä pisteenä. Kirkas planeetta Jupiter ja hieman punertava Mars ovat korkealla kaakossa. Niiden alapuolella loistaa tiimalasinmuotoinen Orionin tähtikuvio.
Koko pimennyksen ajan Kuu liikkuu varsin matalalla lounaisella ja länsilounaisella taivaalla. Hyviä paikkoja havainnointiin voivat olla esimerkiksi mäet, pellot tai järvien rannat.
Kuunpimennystä voi huoletta katsella paljain silmin, eikä mitään apuvälineitä tarvita.