Äetsän Yrittäjätaloa tarjottaneen vuokralaisille
Kiinteistöosakeyhtiö Äetsän Yrittäjätalo on yksi kohde, jonka myymistä Sastamalan Tilakeskus on valmistellut. Keväällä tehty palotarkastus paljasti huomattavia korjauskohteita. Tilakeskuksen mukaan korjauksia ei kannata tehdä. Halli pyörii juuri omillaan, muttei tuota mitään.
Kiinteistöosakeyhtiö Äetsän Yrittäjätalo on yksi kohde, jonka myymistä Sastamalan Tilakeskus on valmistellut.
Kaupunki omistaa vuonna 1985 valmistuneen hallin kaikki osakkeet. Rakennuksessa on viisi teollisuustilaa, joista suurin on ollut tyhjillään. Kohde kulkee Tilakeskuksen mukaan kirjanpidollisesti juuri ja juuri omillaan, eli ei tuota mitään.
Keväällä tehdyssä yleisessä palotarkastuksessa tuli ilmi huomattavan paljon korjattavia asioita ja puutteita. Esimerkiksi isointa tilaa ei voida vuokrata ennen kuin korjaukset on tehty ja Tilakeskus on katsonut, että niin mittavia korjauksia ei kannata tehdä.
Asia oli Tilakeskuksen johtokunnassa viimeksi esillä elokuussa. Tuolloin asia jätettiin pöydälle.
Alkusyksyn aikana Tilakeskus on selvittänyt Äetsän Yrittäjätalon myymistä nykyisille vuokralaisille. Esitys keskiviikkona koolla olevalle johtokunnalle sisältää, että se päättää myydä halliyhtiön osakkeet ja tarjota etuosto-oikeutta nykyisille vuokralaisille.
FAKTA: Äetsän Yrittäjätalo
- Äetsän kunta perusti kiinteistöosakeyhtiön v. 1985
- Halli rakennettiin pien- ja käsiteollisuuden käyttöön
- Tarkoituksena oli lisätä Äetsän valmiuksia uusien yritysten vastaanottamiseen ja helpottaa uusien yritysten perustamista Äetsään
- Perustamissuunnitelman aikatauluun kirjattiin mm. yhtiön perustaminen kesäkuulle 1985, rakennustöiden käynnistäminen heinä-elokuulle ja tilojen valmistuminen marraskuulle