Sastamalan seurakunnassa ei kätellä, vierailut laitoksiin peruttu
Saattohoidossa olevan tai kuolevan luona käynti pyritään järjestämään.

Tyrvään kirkko. Kuva: Reijo Telaranta
Koronavirus vaikuttaa myös Sastamalan seurakunnan toimintaan. Kirkkohallitus on ohjeistanut asiassa.
Seurakunta ei järjestä tällä hetkellä hartauksia eikä vieraile laitoksissa. Taustalla on Sotesin johtoryhmän linjaus. Sen mukaan vierailuja terveyskeskussairaalan osastoille sekä vanhusten ja vammaisten palveluasumisyksiköihin ei toistaiseksi sallita.
Saattohoidossa olevan tai kuolevan luona käynti pyritään kuitenkin järjestämään. Edellytyksenä on, että järjestely laitoksen puolelta sopii.
Seurakunta on peruuttanut myös Virrenviejien vierailut vanhusten koteihin. Yksittäisiä kodeissa järjestettäviä tilaisuuksia on peruutettu vain seurakuntalaisten aloitteesta. Tilannetta seurataan ja tarvittaessa reagoidaan nopeasti.
Kirkkohallitus on linjannut, että kaikesta kättelystä tulee pidättäytyä tartuntojen ehkäisemiseksi. Seurakunta noudattaa ohjetta.
Jumalanpalveluksen Tyrvään kirkosta voi kuunnella koko Sastamalan alueella Iskelmä Sastamalan taajuudelta 97,7 MHz ja nettiradion kautta missä vain.