Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Uutiset

Nosto, yleinen

Vesilintukannat ennallaan

Suomen vesilinnuston kokonaiskanta ei ole muuttunut viime vuoteen verrattuna. Yhä edelleen kokonaiskanta on pitkäaikaista keskiarvoa pienempi. Tänä vuonna vesilintujen pesimäkausi oli ennätysmäisen aikainen. Poikaset varttuivat jo hyvissä ajoin lentokykyisiksi. Valtaosa pesimäalueilla sulkivista emolinnuista ennättää vaihtaa lenninsulkansa ennen metsästyskauden alkua.

Nosto, yleinen

Sinilevä hieman lisääntynyt Pirkanmaalla

Pirkanmaan ympäristökeskuksen reaaliaikaiseen leväseurantaan on kirjattu uusia sinilevähavaintoja seitsemässä seurantapisteessä. Vammalan Houhajärvessä on nyt runsaita leväesiintymiä ja sinilevän määrä on edelleen kasvussa. Liekovedellä sinilevää on löytynyt vähäisesti heinäkuun alusta. Huolestuttava tilanne on Kangasalan Roineen pohjoisrannalla. Vesistössä on vaaratonta rihmamaista viherlevää, mutta mikäli rihmalevä runsastuu, se saattaa merkitä järven alkavaa rehevöitymistä. Ikaalisten Kyrösjärvessä kasinon rannassa heinäkuun alussa löytyi vain vähäistä sinileväkukintaa, mutta nyt levää on runsaasti. Myös Kangasalan Kirkkojärvessä on runsaasti sinilevää. Nokian Tottijärvessä ja Kangasalan Ukkijärvessä on havaittu vähäisiä sinileväkukintoja. Levän esiintymiseen vaikuttaa vallitseva säätila ja erityisesti tuulisuus.

Nosto, yleinen

Puisto täyttyi Alatalo-faneista

Äetsän Patsaspuisto täyttyi lauantaina musiikin ystävistä, kun Äetsän KTV:n järjestämä iltatapahtuma pyörähti käyntiin. Sateinen sää ei haitannut hummailua. Olutteltan kupeesta oli mukava jatkaa tanssahtelulla Mikko Alatalon, Laulukoulu Preston laulajien ja Palosyreeni-yhtyeen tahdissa. Patsaspuistoon tunki yli 600 juhlijaa, joista lähes puolet oli hankkinut liput ennakkoon. Äetsän KTV:n puuhamies Esko Suuniittu povaa tapahtumalle jatkoa.

Nosto, yleinen

Kopiopalvelu avasi ovensa maanantaina

Vammalan kopiopalvelun avajaisia vietettiin maanantaina. Aittalahdenkadulla kopioituu helposti kaikki mahdolliset aineistot ja saatavilla on myös laminointi-mahdollisuus. Vammalan kopiopalvelussa palvelee yrittäjä ja Vesarannan kesäteatterissa näyttelevä Pasi Jaakola.

Nosto, yleinen

Kellonsoitto päätti kesäloman

Äetsässä koululaiset palasivat pulpetteihin tänään aamupäivällä. Kunnan opinahjoissa opiskelee kaikkiaan noin 700 oppilasta. Koulut avasivat tänään ovensa myös muun muassa Vammalassa ja Huittisissa. Harjavallassa sen sijaan opiskelu aloitettiin jo viime viikon torstaina.

Nosto, yleinen

Kesäyön uni Sarkia-näyttämöllä

Romulan Taiteellinen Teatteri esittää Kiikan Sarkia-näyttämöllä 18. elokuuta saakka William Shakespearen näytelmää Kesäyön uni. Kappaleen on ohjannut Christopher Spring. Lavastus ja puvustus ovat Joanne Greenwoodin käsialaa. Molemmat ovat saapuneet Iso-Britanniasta tekemään teatteria Äetsään.

Nosto, yleinen

Lounais-Pirkanmaan seutukunta putosi

Sisäasiainministeriön asiantuntijaraati julkisti tiistaina esityksensä aluekeskusohjelman alueiksi. Valittavaksi 42 hakijan joukosta esitetään 25 aluetta. Lisäksi seitsemältä alueelta pyydetään täydennyksiä hakemukseen. Aluekeskusohjelmasta pudonneiden alueiden joukossa on esimerkiksi Lounais-Pirkanmaan seutukunta, johon kuuluvat muun muassa Äetsä ja Vammala.

Nosto, yleinen

Edelleen vähän levää Vammalan vesissä

Pirkanmaan ympäristökeskus on tällä viikolla havainnut sinilevää seitsemässä maakunnan 26 leväseurantapisteestä. Edellisviikkojen tapaan Vammalan Houhajärvessä ja Liekovedellä on vähäinen määrä sinilevää. Kuusen suopursuruostesienen itiöitä on edelleen runsaasti Pirkanmaalla. Itiöt näkyvät veden pinnalla ruosteenruskeina, siitepölymäisinä hiukkasina. Ne voivat myös muodostaa yhtenäisiä lauttoja.

Nosto, yleinen

Yritysideoiden laatu parantunut

Yrittäjäksi ryhtymistä harkitsevien suomalaisten ikä-, koulutus- ja työnantajajakauma on selkeästi muuttunut parin viime vuoden aikana. Nuorten osuus on kasvanut 32 %:sta 36 %:iin. Vähintään opistotasoisen koulutuksen saaneiden osuus on lisääntynyt 45 %:sta 52 %:iin. Työssäkäyvien osuus uusyrityskeskusten asiakaskunnasta on kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa ollut 47 %. Vastaavana aikana vuonna 1999 työssäkäyvien osuus oli 39 %. Asiakaskunnan rakenteessa tapahtuneet muutokset ovat merkinneet yritysideoiden laadun selvää paranemista.

Nosto, yleinen

Tavallisetkin kalat kiinnostavat

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kerää kansalaisilta tietoja Suomen kalojen esiintymistä selvittävää Kala-atlasta varten. Teos on tärkeä apuväline, kun seurataan kalakannoissa ja lajien levinneisyydessä tapahtuvia muutoksia. Kalojen esiintymisen perusselvitystä tarvitaan esimerkiksi tutkittaessa ympäristön muutosten vaikutuksia kalastoon ja vesistöihin. Kala-atlaksen tavoitteena on mahdollisimman hyvä alueellinen kattavuus. Siksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kiitollinen kaikista varmoista tiedoista, myös aivan tavallisimpienkin kalojen osalta. Harrastuskalastajien puoleen on käännytty, koska esiintymistietojen kerääminen rajallisin tutkijavoimin olisi vaikea tehtävä. Vastaukset voi jättää internetissä osoitteessa http://www.rktl.fi/kala/kala-atlas/kyselykaavake.html. Vastaavat tiedot voi toimittaa myös tavallisena kirjeenä.

Nosto, yleinen

Viidennes pyöräilijöistä käyttää kypärää

Pyöräilijöiden kypärän käyttö on vähentynyt viime vuoteen verrattuna. Liikenneturvan tänä kesänä tekemän valtakunnallisen laskennan mukaan kypärää käyttää vain 21 % pyöräilijöistä. Viime vuonna käyttöaste oli 24 %. Parhaiten pyöräilykypärää käyttävät alle kouluikäiset lapset. Heistä yli 80 % pyöräilee kypärä päässä. Huonoimmin kypärä painuu 13-17-vuotiaiden nuorten ja iäkkäiden, yli 64-vuotiaiden pyöräilijöiden päihin. Naiset käyttävät kypärää hieman useammin kuin miehet. Ala-asteikäisistä tytöistä kypärää käyttää lähes puolet, mutta pojista vain noin 30 %. Pirkanmaalla kypärää käyttää 19 % pyöräilijöistä. Viime vuonna kypärä päässä polki 13 %. Satakunnassa puolestaan kypärää käyttää vain vajaat 10 % pyöräilijöistä.

Nosto, yleinen

Koulut alkavat ensi viikolla

Koulut alkavat Äetsän seudulla maanantaina 13. elokuuta. Luvassa on jälleen arkista aherrusta koulunpenkillä, sillä viikon pituinen syysloma pidetään viikolla 43. Länsi-Suomen läänissä uusina ekaluokkalaisina aloittaa tänä syksynä noin 21 000 lasta. Esiopetuksen aloittaa 18 000 lasta.

Nosto, yleinen

Torvisoittokunta juhlii

Kiikan torvisoittokunta täyttää 80 vuotta. Taivalta juhlitaan sunnuntaina. Tilaisuus alkaa kunniakäynnillä ja seppeleenlaskulla Kiikan hautausmaalla. Sen jälkeen juhlitaan nuorisotalolla. Ohjelmassa on luonnollisesti muun muassa musiikkia. Juhlapuheen pitää professori Reino Kero.

Nosto, yleinen

Joet kuntoon

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt Pirkanmaan ympäristökeskukselle luvat Pinsiö-Matalusjoen ja Ruonanjoen ennallistamistöihin. Käytännössä ennallistaminen tarkoittaa muun muassa perattujen koskien kiveämistä ja sorastamista sekä esimerkiksi patojen aiheuttamien kalannousuesteiden poistamista tai ohittamista.

Nosto, yleinen

Vammalan vesissä vähän levää

Voimakkaat sadekuurot ja tuuli ovat hajottaneet sinilevälauttoja monin paikoin ympäri maakuntaa. Pirkanmaan ympäristökeskus on alkuviikolla havainnut sinilevää vain kolmessa seurantapisteessä. Vähäisessä määrin sinilevää löytyi Vammalan Houhajärvestä ja Liekovedeltä. Lempäälän Mäyhäjärvessä levää on erittäin runsaasti. Kuusen suopursuruostesienen itiöitä on edelleen paljon liikkeellä. Ne saattavat värjätä laajojakin vesialueita punertaviksi tai ruosteenruskeiksi. Veden lämpötila on hieman laskenut ja on nyt 17-21 astetta. Pirkanmaan ympäristökeskuksen leväseuranta jatkuu vielä elokuun ajan.

Nosto, yleinen

Sahtia kilpaa

Mouhijärvellä ratkeaa lauantaina sahdinvalmistuksen Suomen mestaruus. 10-vuotisjuhlakilpailu pidetään Siilinrannan matkailukeskuksessa. Mittelön avaa Mouhijärven kunnan edustaja. Ohjelmassa on muun muassa musiikkia. Kilpailun jälkeenkin soitto jatkuu, sillä tansseissa tahdittaa Seppo Niemen orkesteri. Tapahtuman juontaa Katariina Pylsy. Sahtikilpailuun on vapaa pääsy.

Nosto, yleinen

Onkijoiden syytä varoa sähkölinjoja

Suurjännitteiset ilmajohdot ovat vaaranpaikkoja pitkien onkivapojen kanssa kulkeville kalastajille. Sähkövirta voi siirtyä ilmajohdosta liian lähellä olevaan onkivapaan ja aiheuttaa vakavan vaaran. Turvatekniikan keskus ja Suomen Kalamiesten Keskusliitto muistuttavatkin, ettei onkimista pidä koskaan harrastaa sähkölinjojen alla. Viime vuosina sähkölinjojen alla vapojen kanssa kulkeneille onkijoille on sattunut muutamia vakavia onnettomuuksia. Erityisesti pitkät, hiilikuituiset onkivavat johtavat hyvin sähköä ja ovat vaarallisia suurjännitteisten ilmajohtojen läheisyydessä. Onnettomuustapauksissa onkija on esimerkiksi kulkenut sähkölinjan alta pitäen vapaa pystyasennossa. Suurjännitteisten sähköjohtojen läheisyydessä sähköiskuun ei tarvita edes kosketusta. Virta voi "hypätä" pienen ilmavälin yli sähköä johtavaan esineeseen. Tällöin syntyy jatkuva sähköpurkaus, jota sen näkyvyyden takia kutsutaan myös valokaareksi.

Nosto, yleinen

Kares miettii säästöjä

Huittisten koulutoimi harkitsee tänään kokouksessaan Lauttarannan koulun harjaantumisopetuksen sijaintia. Koulutusjohtaja Pekka Kares esittää koulutoimelle, että vanhan kirjastotalon käyttöönotto unohdetaan kalliina vaihtoehtona. Tilojen saneeraus teettäisi liikaa kustannuksia. Huittisten vanhan kirjastotalon tiloja havittelee myös nuoriso- ja urheilulautakunta, joka kunnostaisi talosta nuorisotilan.

Nosto, yleinen

Nälkäinen mies iski Ellivuoreen

Sunnuntaina Hotelli Ellivuoreen kirjoittautui mies, joka nautti maittavan ruokalautasellisen, tyhjensi minibaarin ja poistui vähin äänin maksamatta. Noin 50-vuotias hotellipetosmies on iskenyt eri puolilla Suomea.

Nosto, yleinen

Vammalalainen kartkuski Suomea edustamaan

Vammalasta kotoisin oleva Toni Holmala sijoittui Porissa ajetussa kartingin SM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Junior A-luokan voiton vei Juha-Pekka Wikman Raisiosta. Toni Holmala ja Jussi Kohtala edustavat Suomea Junior A-luokassa pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 10.-12. elokuuta Ruotsissa.

Nosto, yleinen

Pirkanmaalle muuttovoittoa alkuvuonna

Suomen väkiluku kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden alkupuoliskolla 7 000:llä. Kesäkuun lopussa maamme väkiluku oli 5 188 100. Suurimmat syyt väestömäärän kasvuun olivat kuolleiden määrän väheneminen ja maahanmuuttajien määrän lisääntyminen. Muuttovoittoa saaneita maakuntia oli yhdeksän. Yksi kolmesta muuttovoitokkaimmasta maakunnasta on Pirkanmaa. Satakunta puolestaan on kolmen määrällisesti eniten muuttotappiota kärsineen maakunnan listalla.

Nosto, yleinen

Tapsan tahdeissa muun muassa Agents & Jorma Kääriäinen

Nokialla Tapsan tahdit jatkuvat sunnuntaihin. Tänään perjantaina jäähallin Jamit nokialaiseen malliin -tilaisuudessa esiintyvät Kikka & Venus, Taivalkunta Beat ja Tomi Markkola & Fernet. Lauantaina Pirkkalaistorilla konsertoi Mikko Alatalo, kirkossa Tapani Kansa ja jäähallissa Ultra Bra. Sunnuntaina ohjelmatarjontaa on erityisesti lapsille ja nuorille. Tapsan tahdit päättää sunnuntaina Poutunpuistossa esiintyvä Agents & Jorma Kääriäinen.

Nosto, yleinen

Levätilanne entisellään, ruostesienen itiöt värjäävät vesiä

Vammalan Houhajärvessä ja Liekovedellä on edelleen vähän sinilevää. Pirkanmaalla ainoastaan Ikaalisten Kyrösjärvestä ja Lempäälän Mäyhäjärvestä on löytynyt runsaasti levää. Ranta-asukkaat ovat tehneet lukuisia havaintoja veden värjäytymisestä punaruskeaksi. Ilmiön aiheuttavat kuusen suopursuruosteen itiöt, joita on tänä kesänä poikkeuksellisen runsaasti. Ne voivat muodostaa veden pinnalle yhtenäisiä lauttoja. Pirkanmaan ympäristökeskuksen leväseuranta jatkuu koko kesän ajan.

Nosto, yleinen

Kahdeksan laulajaa keskiviikon konsertissa

Vammalan Vanhan musiikin päivillä Sastamalan kirkossa kuullaan tänään keskiviikkona kiitosaiheista musiikkia. Kello 19.00 alkavassa konsertissa esiintyy kahdeksan laulajaa sellon ja sembalon säestyksellä. Huomenna torstaina Sastamalan kirkossa esiintyvät huilisti Mikael Helasvuo ja sembalon soittaja Aapo Häkkinen. He soittavat J. S. Bachin musiikkia kello 19.00 alkaen. Konsertit ovat maksullisia.

Nosto, yleinen

Kylän osaaminen esillä Vähähaarassa

Äetsän Vähähaarassa vietetään lauantaina kylän tuotepäivää. Tapahtumia on kotiseututalolla ja harakkamyllyn torpalla. Molemmissa paikoissa on kyläläisiä esittelemässä tarjoamiaan tuotteita ja palveluita. Vähähaaran tuotepäivän takana ovat kylää kehittävä Vähästä paljon -hanke ja Vähähaara-Seura.

Page 1169 of 1176 1 1 168 1 169 1 170 1 176