Mies ajeli päissään Huittisissa, poliisi vei kortin kuivumaan
Partiot valvoivat liikennettä valtatiellä 2.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Partiot valvoivat liikennettä valtatiellä 2.
Suomen Elintarviketyöläisten Liitolla on käynnissä ja vireillä työtaistelutoimia.
Nokialla asuva Risto Piirainen työskentelee Sastamalassa kehitysvammaisten asumisyksikön johtajana.
"Palataan myöhemmin", kommentoi päävalmentaja Janne Kangaskokko omia jatkosuunnitelmiaan.
Aikaa on kuluvan vuoden loppuun.
Esittelyn lomassa kuullaan minikonsertti.
Palveluntuottaja kiistää.
Virkaan oli seitsemän hakijaa.
Michael Fieldsin seuraaja taiteellisena johtajana esitellään yleisölle.
Vastuulla turvallisuus ja terveys -osastolle kuuluvat asiat.
Näkemyksiä pyydetään myös aikataulusta.
Ottelusarja tilanteessa 3-1.
Terveetkin aikuiset voivat kärsiä ärsytysoireista.
Kokemäki hankkii maata datakeskuksen tarpeisiin.
Pääkirjastosta saa ääni- ja kuvayhteyden.
Neuvottelut eivät ole johtaneet tuloksiin.
Tilinpäätös on aluehallituksen käsiteltävänä.
Pirkanmaan kesän merkittävimpien siltatöiden joukossa.
Kaukolämpöverkon lämpökamerakuvauksia tehdään uudella tavalla.
Puolivälieräsarja turkulaisille tilanteessa 2-1.
Kaupunginhallitus julisti viran haettavaksi.
Tarkoituksena tukea lisääntymisedellytyksiä ja vähentää kuolevuutta voimalaitospadoissa.
Hakijoita oli yhteensä viisitoista.
Vieraat joutuivat taipumaan 3-0.
Tarjotaan suurentuneessa tartuntariskissä oleville.